Kirjan tyhjyys saattaa juontaa sen lähtökohdista. Olen ihmetellyt evoluutiopsykologien vihaa Freudin psykoanalyysiä kohtaan. Ihminen kehittyy geeniensä ohjeiden mukaan ihmiseksi (kuten evoluutiopsykologit kuvaavat), ympäristön tuuppiessa ja ja vängätessä sivuraiteille äärettömän laajalla ratapihalla (kuten psykoanalyytikot kuvaavat). Alojen välillä ei pitäisi olla suuria ristiriitoja. Jokainen psykoanalyytikon kirjoittama teksti tuntuu kuitenkin auttavan ymmärtämään kaksinapaisuutta. Myllärniemi kertoo kirjassaan tutkimuksista joissa on tarkkailtu äidin ja lapsen katsekontaktia. Kun vauva katsoo hymyillen äitiään silmiin, eikä äiti vastaa tähän, vauva purskahtaa pian itkuun. Myllärniemi vetää tästä johtopäätöksen: äidin katsekontakti on keskeinen lapsen minuuden rakentumisessa. Hyvänen aika! Siitä voi korkeintaan päätellä että lapsi kaipaa häntä sylissään pitävän henkilön huomiota. Jos hän ei sitä saa, hän pelästyy ja alkaa itkeä. Evoluutiopsykologit voisivat väittää että itku on vain toinen (ei tietoinen) tapa saada vanhemman huomio. Yleensä tämä sylissä pitelijä on äiti, mutta kuvatusta tutkimuksesta ei voi suoraan päätellä äidin merkitystä. Eikä varsinkaan äidin merkitystä minuuden rakentumisessa. Tähän tarvittaisiin sarja paljon hankalammin toteutettavia tutkimuksia. Karsastan hieman myös psykoanalyytikoiden tapaa vetää selkeä viiva syntymän kohdalle. Sen jälkeen alkaa mukamas vasta tapahtua vuorovaikutusta äidin ja muiden kanssa. Freudin aikaan tieto rajoitti ajattelua, mutta ei enää. Nykyisen tiedon valossa me elämme vahvaa ihmisen elämää huolineen ja murheineen jo kohdussa.
Ja sitten tämä viehtymys seksiin. Myllärniemi kuvaa Oidipus-syndroomaa narsistin mustasukkaisuuden alkulähteenä. Liekkö näin? Kaikki eliöt yrittävät välttää sukusiitosta vaikeiden perinnöllisten sairauksien välttämiseksi – mistä ihmeestä ihmisellä voisi kummuta tiedostamaton himo sekstailla vanhempiensa kanssa? Mustasukkaisuus lienee paljon helpommin selitettävissä esimerkiksi evoluutiopsykologian tyyliin. Jos vaikkapa Marko ei lainkaan välitä mitä hänen puolisonsa tekee Heikin ja Anteron kanssa, hän luultavasti kuskaa muutaman vuoden kuluttua Heikin ja Anteron lapsia lätkätreeneihin ominaan. Markon vapaamielisiä geenejä ei juuri siirry tulevaisuuteen. Häntä-Heikin geenejä siellä sen sijaan on niin paljon että puolison vartioinnille olisi yhä enemmän syytä. Mustasukkaisuus estää vieraissa hyppäämistä. Valitettavasti populaation keskilukujen ympärillä on vain aina jakauma: jos luonnonvalinta suosii “tervettä” mustasukkaisuutta, sairaalloisen mustasukkaisia ja omalta kantiltaan typerän vapaamielisiä ihmisiä on aina olemassa. Yksilötasolla on tietysti aina mahdollista kehittää mustasukkaisuus epävarmuuden tai huonojen kokemusten seurauksena. Tai päästä siitä eroon itsetunnon vahvistuessa tai luottamuksen lisääntyessä. Myllärniemen kirjaan en oikein luota. Vai että on seksin himokin peräisin vanhempien makuuhuoneesta?
“Masentunut ihminen satuttaa läheisiään saamattomuudellaan ja poissaolevuudellaan, mutta ei koskaan narsistisesti häiriintyneen persoonan tapaan tietoisesti.”
Olen tutustunut vain ulkomaiseen kirjallisuuteen aiheesta ja tuntuu, että narsismi käsite määritelään hiukka eritavalla maalimalla.
Eikö itseensä käpertyvä masennuskin ole yksi narsismin muoto? Tapa ajatella vain itseään muista riippumatta tai tapa kerätä toisten huomiota esittämällä säälittäävää.
Miten narsisti voisi toimi tietoisesti narsistisesti? Olen käsittänyt, että narsismin koko idea olisi todellisen minäkuvan pakoilu itseriittoisiin fantasioihin. Joilloin narsismi on mahdollista vain niin pitkään, kuin pysyy tiedottomana sen seurauksista.
Kirjaa muutaman sivun lukeneena olen kyllä muuten samoilla linjoilla ja suosittelisin ulkomaalaista kirjallisuutta asiasta kiinnostuneilla.
Hyvä huomio. Satuttamista narsisti ei tosiaan voi tehdä tietoisesti. Luulen että narsismin ja masennuksen olennainen ero on empatiakyvyssä. Masentunut tuntee syyllisyyttä ja pahaa olo JOS huomaa satuttaneensa muita. Narsisti ei.
Masennus on niinikään käsite joka ymmärretään ties miten monella tavalla. Osa masentuneista on varmasti myötätunnon kalastelijoita. He usein puolustavat oikeuttaan olla masentunut. Toisessa ääripäässä ovat sumussa kulkijat, jotka näkevät ympäristönsä usvan läpi ymmärtämättä omaa olemistaan tai mahdollisuuksiaan vaikuttaa siihen.