Viikonlopun teemana on ollut Police ja Sting. Ja usko siihen että ihminen voi elää monta elämää. Katselen eilen Steward Copelandin kasimilliselle kuvaamiin rakeisiin filmeihin perustuvaa räkäistä kertomusta Policen vaiheista Everyone Stares. Ja kuuntelin Katin opinnäyterutistusta häiriköimättä iPodilla Stingin uusinta taidepläjäystä Songs from the Labyrinth. Taiteesta tosiaan on kysymys. Sen paljastavat jo levyltä bonuksena löytyvät kuunteluohjeet jokaiselle kappaleelle. Mitä sitä kursailemaan - jos taidetta tehdään, se on syytä kertoa suoraan etteivät epäile viihteeksi. Sting ei jätä hämmentynyttä kuulijaa muutenkaan pulaan. Levyn sisäkannessa hän kertoo valaisevasti miten näyttelijä John Bird johdatti hänet kuuntelemaan 1500- ja 1600 -lukujen taitteessa vaikuttaneen säveltäjä-sanoittaja John Dowlandin melankolisen kauniita kappaleita. Vuosia myöhemmin luottokitaristi Dominic Miller osti Stingille lahjaksi luutun ja esitteli hänelle sarajevolaisen luutistin, Erin Karamazovin. Ajatus yhteisestä levystä sai alkunsa Stingin puutarhan labyrintissa. Tuloksena syntynyt pelkistetty luutun ja käheän tenorin polveileva taivallus on kaunista, muttei puhuttele minua sen enempää. En jaksa uskoa siihen että musiikki olisi sitä parempaa mitä kauempaa ajasta se kaivetaan tai mitä ankeammissa oloissa se on synnytetty. Kuuskytluvun pop ei ole parempaa kuin 2000-luvun. Klassismin ajan musiikki oli parempaa kuin seuraajansa, mutta vain koska mestareita kumarrettiin. Ei uskallettu käyttää hyvää pohjaa vielä parempaa, kuten popmusiikissa tehdään. Rinnalla kulkijoiden määrän kivutessa lähelle 6.5 miljardia kannaisi jo yrittää pestä peruukkipäät. Bach on jo pestykin, mutta harva huomasi että sen teki vastapuolen pataässä Lemmy Kilmister. Säveltäjä on 2000-luvulla paremmassa asemassa kuin teollisuuden vasta orastaessa, sillä äänien määrä maailmassa on moninkertaistunut. Ja mahdollisuudet sen myötä, sikäli kun säveltäjä ei pelkää suurien varpaiden tallomista, ja osaa poimia oleellisen älämölöstä. DVD:llä huuliaan töröttelevä rääväsuinen punkkari Sting on näköjään päättänyt luopua luomisesta ja silittää nyt mestarin varpaita. Stingin kunniaksi on sanottava että hän tekee sitä minkä osaa. Labyrint päätyy Stingin omaan Fields of Goldiin – osoituksena siitä että hän on vain jatkanut mestarin saappaissa? Elämäkerrat eivät ole väärässä. Stingissä on ihmistä useampaan elämään.
